Seppo Kurki-Suonio

Senior salkunhoitaja

Tutustu tarkemmin hoitamiini rahastoihin:
FIM Eurooppa

Työni FIMillä

Tehtävänäni on sijoittaa asiakkaittemme varoja eurooppalaisten yhtiöiden osakkeisiin sekä tukea muuta osaketiimiä. FIMissä aloitin vuonna 2019. Aiemmin olen työskennellyt salkunhoitajana Danske Bankissa, Eterassa sekä Ilmarisessa. Mielestäni salkunhoitajan tärkeimmät tehtävät ovat paitsi tavoitella tuottoa sovitunlaisella riskitasolla, myös viestiä selvästi ajatuksistaan asiakkaille.

Paras sijoitukseni

On jatkuva yleissivistyksen kerryttäminen. Se mahdollistaa uutisten merkityksen nopean arvioinnin. Tämä on erityisen tärkeää nykyään, kun rahoitusmarkkinoiden tuottoihin vaikuttavat voimakkaasti poliittiset ja yhteiskunnalliset tapahtumat. Toiseksi tärkein sijoitukseni ovat liiketalouden ja rahoituksen opintoni, jotka auttavat ymmärtämään yritysjohdon ja sijoittajien päätöksentekoa.

Vapaalla

Vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Lenkkeilen, käyn salilla sekä luen paljon, eritysesti historiaa.