Nokian kirous?

Viimeisen 30 vuoden aikana Nokia on joutunut heikon taloustilanteen takia lopettamaan osingonmaksun jo kolme kertaa, ja pari kertaa yhtiön hengissä säilyminen on näyttänyt olevan uhattuna.

Tuorein kriisitilanne paljastui lokakuun lopussa 2019. Nokian hallitus ilmoitti keskeyttävänsä yhtiön osingonmaksun keskellä vuotta, koska yhtiön kassavirta oli kehittynyt odotettua heikommin, ja nettokassa alkoi lähestyä nollaa. Ei siis vielä yhtiön olemassaoloa vaarantava tilanne, mutta varsin dramaattinen päätös kuitenkin. Miksi näin tapahtui jo kolmatta kertaa ja onko tilanteilla yhteisiä piirteitä. Onko Nokian DNA:ssa jotain sellaista, joka selittäisi toistuvat haasteet vai onko kyse puhtaasta sattumasta?

Ollila, Siilasmaa ja toimitusjohtajat

Ensimmäisenä voidaan todeta, että ainakaan henkilöstöstä haasteet eivät johdu. Se on mahdottomuus, koska edelliskerran haasteiden jälkeen koko henkilökunta on käytännössä vaihtunut. Asia tulee esille hallituksen väistyvän puheenjohtajan, Risto Siilasmaan, kirjoittamasta kirjasta Paranoidi Optimisti, joka ilmestyi vuonna 2018. Siinä Siilasmaa toteaa, että "nykyisistä noin 100 000 nokialaisesta alle prosentti kantoi Nokian henkilökorttia vuonna 2012". Eli samat työntekijät eivät ole voineet olla 2012 ja 2019 ongelmien takana. Syitä täytyy etsiä siis muualta.

Entäpä sitten johto ja johtaminen? Nokiassa moni asia kulminoitui lopulta vuosina 1992–2012 vaikuttaneeseen ex-puheenjohtaja Jorma Ollilaan ja vuosien 2012–2019 puheenjohtajaan Risto Siilasmaahan. Miksi? Molemmat olivat tekemässä yhtiön kannalta kriittisimpiä päätöksiä, ja molemmilla oli varsin laajat valtuudet ja hallituksen tuki. Ollilan valtakaudesta ensin toimitusjohtajana ja sitten hallituksen puheenjohtajana on kirjoitettu paljon ja analysoitu onnistumiset sekä loppuvuosien epäonnistumiset.

Minun mielestäni tarinasta tekee erittäin mielenkiintoisen se, että Risto Siilasmaan Nokia-ura toistaa saman kehityskaaren piirteitä, mutta nopeammassa tahdissa ja pienemmin vaurioin. Persoonina Ollila ja Siilasmaa ovat varsin erilaisia, mutta molemmat pystyivät oppimaan edeltäjiensä epäonnistumisista, eivätkä halunneet toistaa niitä. Silti molemmat joutuivat jättämään hallituksen puheenjohtajuuden tilanteessa, jossa osakekurssi oli ennätyksellisen alhaalla ja sijoittajien luottamus yhtiöön nollassa. Esimerkiksi vielä 2018 lopussa Siilasmaa kertoi kirjassaan, miten oli nostamassa Nokiaa vuonna 2012–2014 kanveesista takaisin menestystarinaksi, mutta vuoden päästä tästä joulukuussa 2019 Siilasmaa joutui ilmoittamaan vetäytymisestään Nokian hallituksesta.

Entä Nokian toimitusjohtajat Jorma Ollilan jälkeen? Olli-Pekka Kallasvuo, Stephen Elop ja Rajeev Suri. Omasta mielestäni parhaiten on onnistunut Rajeev Suri, mutta hänellä paras jakso osui vuosiin 2009–2014, jolloin hän toimi pelkän verkkopuolen toimitusjohtajana. Noustuaan koko yhtiön toimitusjohtajaksi 2014 alku sujui hyvin, mutta parilta viime vuodelta Surille pitää antaa risuja. Ja paljon. Sijoittajien suuntaan Surin suurin ongelma on ollut ylioptimististen lupausten antaminen ja paha keuliminen 5G-verkkoihin liittyvässä viestinnässä. Jo vuosia Suri on hehkuttanut 5G:tä isona mahdollisuutena ja kasvava markkina-alueena Nokialle. Joulukuussa 2019 Suri joutui kuitenkin myöntämään, että yhtiö oli osin epäonnistunut tuotekehityksessään ja että sen 5G-tuotteet eivät olleet vielä kaikilta osin kilpailukykyisiä. Myöskään Alcatel-Lucent-yrityskaupan (ALU) integrointi ei ole mennyt lähelläkään niin hyvin alun perin odotettiin. Vai oliko ALU:n integrointi jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan? Ainakaan historia ei ollut yhtiön puolella.

Fuusioiden kärsimykset

Sekä Nokian verkkopuolen että Alcatel-Lucentin 2000-luku on ollut varsin synkkää aikaa. Ja erityisen synkkiä ajanjaksoja on molemmissa yhtiöissä eletty fuusioita seuranneina vuosina. 2000-luvun alkupuolella Nokian verkkopuoli teki useana vuonna tappiota, ja kun se kääntyi plussalle, Nokia perusti pian Siemensin kanssa yhteisyrityksen Nokia Siemens Networksin (NSN) vuonna 2007. NSN:n alku oli varsinainen via dolorosa, kärsimysten tie. Siilasmaa kuvaa kirjassaan: "Kun Nokian ja Siemensin verkkotoiminnot yhdistettiin, alkuvaikeudet kestivät pitkään, sillä NSN:ää rasittivat huonosti johdettu yhdistymisprosessi, korkea kustannustaso ja suuri henkilöstömäärä. – – [NSN tuotti] kuuden vuoden aikana miljarditappiot." Miljarditappiot saatiin kuriin uudella 1,5 miljardin euron kustannussäästöohjelmalla, joka toteutettiin vuosina 2011–2013 Rajeev Surin johdolla. Tehostamisen myötä hävisi myös liikevaihtoa: Kun liikevaihto yhdistymishetkellä oli ollut 16 miljardia euroa, niin vuonna 2014 se oli pudonnut jo 11,3 miljardiin euroon. Yhtiö tarvitsi lisää liikevaihtoa muun muassa skaalaetujen takia.

Kohteeksi valikoitui markkinanelonen Alcatel-Lucent – tuo surullisen kuuluisa ranskalaisen ja amerikkalaisen yhtiön fuusioluomus vuodelta 2006. Siilasmaa luonnehti ALU:a kirjassaan seuraavasti: "Ranskalaisen Alcatelin ja amerikkalaisen Lucentin sotkuinen fuusio [oli] klassinen esimerkki siitä, mikä kaikki yrityskaupoissa voi mennä pieleen." Esimerkiksi 2010-luvulla Alcatel-Lucent ei jakanut kertaakaan osinkoa heikon kassavirran takia ja positiivisen vuosituloksen yhtiö raportoi 2010-luvulla vain kahdesti. Tästä kaikesta huolimatta Nokia päätti ottaa riskin ja ostaa yhtiön vuonna 2015 noin 15,6 miljardin euron hintaan osakevaihtona. Hintaa voi suhteuttaa siihen, että alun alkaen Nokian tarkoituksena oli ostaa vain ALU:n matkapuhelinverkot parilla miljardilla, mutta lopulta päädyttiin ostamaan koko yhtiö kahdeksankertaiseen hintaan. Edes erään fuusioideasta kuulleen hallituksen jäsenen tokaisu – "Nokia ostaa ranskalaisen yrityksen vain minun kuolleen ruumiini yli" – ei estänyt yhteen menoa.

Vuoden 2016 jälkeen Nokian tilanne on noudatellut tuttua kaavaa NSN-ajoilta 2000-luvulta:

1. Yhtiö käynnistää ison tehostamisohjelman ja huomaa myöhemmin, ettei ohjelmasta synny mitään hyötyä tulosriville. Ensimmäinen 2,6 miljardin kustannussäästöohjelma vuosina 2007–2008 ei onnistunut kääntämään NSN:n tulosta plussalle. 2016–2018 Nokia ei ole myöskään raportoinut positiivista tulosta.
2. Fuusio aiheuttaa haasteita teknologioiden ja tuoteperheiden yhdistämisessä.
3. Yhtiö menettää markkinaosuuksia kilpailijoille.
4. Johtoryhmän jäsenet vaihtuvat tiuhaan tahtiin.
5. Yhtiö jää tavoitteistaan jälkeen valtaosan ajasta. Alcatel-Lucent-yhdistymisen jälkeen Nokian liikevaihto on laskenut, ei noussut. Sama tilanne kuin NSN:n aikoina. Ehkä hätkähdyttävin havainto on, että isosta tehostamisohjelmasta huolimatta yhtiön henkilömäärä on pysynyt liki samana eli yli 100 000 hengessä. NSN:ssä tuloskäänne saatiin aikaan vasta, kun henkilömäärää vähennettiin radikaalisti neljä vuotta perustamisen jälkeen.

Erityisesti Nokian vanha syömähammas, matkapuhelinverkot, on osoittautunut uudessa yhtiössä rahaa syöväksi pohjattomaksi "Molokin kidaksi". Asiakkaiden Alcatel-Lucent-verkkoja on vaihdettu Nokian omiin ratkaisuihin liki miljardilla, toiminnan tehostaminen on maksanut pari miljardia ja pisteenä iin päälle yhtiön 5G-tuoteperhe on jäänyt kilpailijoistaan jälkeen. Samalle tasolle yhtiö pääsee omien ennusteidensa mukaan vasta 2020–2021 taitteessa, kaksi vuotta kilpailijoiden jälkeen. Näin yhtiön entinen tukijalka on vaihtunut rasitteeksi. Kun Nokian hallitus vuonna 2013 arvioi NSN:n arvoksi noin kuusi miljardia euroa ja tähän päälle on ostettu ALU:n matkapuhelinverkot, yli kahdeksan miljardin omaisuus on neljässä vuodessa huvennut sijoittajien silmissä lähelle nollaa.

Nokian hallitus näyttää nukkuneen ALU-fuusion jälkeen ruususen unta ja uskoneen koko ajan, että "pian liiketoiminnan, kuten matkapuhelinverkkojen tulos ja kassavirta saadaan plussalle". Muutoin on hankala ymmärtää, miksi yhtiö on maksanut vuosi vuodelta nousevaa osinkoa samaan aikaan, kun kassavirta on ollut negatiivinen, nettokassa on pienentynyt ja raportoitu tulos on ollut pakkasella ALU-fuusion jälkeen. Lopulta yhtälö johti siihen, että hallitus joutui lopettamaan osingonmaksun kesken vuoden, kun kassan pohja alkoi häämöttää. Ei voi myöskään välttyä käsitykseltä, että Nokian hallitus on seurannut lähinnä "ei-IFRS"- tai puhdistettuja tuloslukuja, joista kaikki ikävät kertaerät oli poistettu – esimerkiksi liikevoitto näyttää parin miljardin plussaa, vaikka oikeasti yhtiö tekee tappiota – ja on tehnyt päätökset niiden pohjalta. Miksi muuten hallitus olisi joutunut näin yllättävän tilanteen eteen.

Peli ei ole vielä menetetty

Kuka sitten herättää hallituksen "ruususen unesta", pistää johdon ojennukseen ja saa henkilökunnan tekemään ihmesuorituksia? Jälleen kerran tehtävä aiotaan antaa suomalaiselle. Onko meillä suomalaisilla siis jokin erityiskyky? Näin näyttää uskovan ainakin Nokian nimitysvaliokunta, joka ehdottaa seuraavaksi hallituksen puheenjohtajaksi suomalaista Sari Baldaufia, entistä Nokian verkkopuolen vetäjää ja Nokian "Dream Teamin" jäsentä. Ja Nokia tuntuu lehdistön avulla asettavan matkapuhelinverkkojen pelastajaksi suomalaista Tommi Uittoa – "järjen ääntä ja tosiasioiden tunnistajaa". Kenties tässä on myös kandidaatti Nokian seuraavaksi toimitusjohtajaksi?

Niin epäisänmaallista kuin se onkin, olen alkanut viime aikoina pohtia, onko Suomi ja suomalaisuus Nokialle enää hyödyksi vai ovatko ne kääntyneet jo riippakiviksi. Löytyykö meiltä kykyä ja näkemystä ohjata yhtiötä? Mitä mieltä Nokian henkilöstö on tästä? Parhaamme olemme aina yrittäneet, mutta loistavan alun jälkeen on päädytty taas lähtöpisteeseen. Vaikka Sari Baldaufilla on hyvät edellytykset hoitaa tehtävä kunnialla, voisimmeko kuvitella joskus tilannetta, että Nokian vetovastuu annettaisiin pelkästään ulkomaalaisen johdon käsiin?

Nokian peli ei ole vielä menetetty, mutta muutoksia tarvitaan. Toivottavasti se on tunnistettu myös yhtiön hallituksessa ja johdossa. Kyse ei ole pelkästään yhden teknologisen haasteen (FPGA-piiri) voittamisesta vaan isommista pohdinnoista:

1. Tarvitaanko uusi, iso tehostamisohjelma?
2. Onko "end-to-end"-lähestyminen taloudellisesti järkevin vaihtoehto? Riittävätkö Nokian resurssit tähän kaikkeen?
3. Kuinka rakentaa toimiva yhteistyö johdon ja hallituksen välille? Ja kuinka taata se, että hallitus ymmärtää tarpeeksi myös teknologisista haasteista, mutta ei kuitenkaan tule johdon tontille? Toimitusjohtajan valinta hallitukseen näyttää ilmeiseltä ratkaisulta tähän, mutta Nokian historia osoittaa, että tässä mallissa on myös isoja haasteita.
4. Kuinka yhtiön tärkeimmästä voimavarasta, henkilöstöstä, saadaan paras osaaminen hyötykäyttöön? Nokiassa on aina ollut huippuosaamista, mutta organisaatiorakenteet ja johtamismallit tuntuvat monesti tulevan tämän tielle ja esteeksi.
5. Tarvitaanko yhtiön johdossa lisää muutoksia?
6. Kuinka saada paremmin esille yhtiön "osien summa" osakemarkkinoilla? Nyt heikko matkapuhelinverkko peittää alleen myös hyvät yksiköt ja vie osakekurssin pohjamutiin.

Kirjoittaja on FIM Fenno -rahaston salkunhoitaja. Rahasto ja kirjoittaja omistavat Nokian osakkeita. Kirjoituksissa esitetyt mielipiteet edustavat kirjoittajan tämänhetkistä henkilökohtaista näkemystä ja saattavat muuttua. Mielipiteet eivät myöskään aina heijasta FIM Varallisuudenhoidon markkinanäkemystä.