Eurooppalaiset Pankit Autocall II

Eurooppalaiset Pankit Autocall II enintään 5 vuotinen pääomaturvaamaton joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja nimellispääoman takaisinmaksu ovat sidottuja EURO STOXX® Banks -indeksin kehitykseen.

Mikäli jonakin puolivuosittaisena tarkastelupäivänä indeksin arvo on vähintään lähtötasolla, joukkovelkakirjalaina lunastetaan takaisin ja sijoittajalle maksetaan nimellispääoman lisäksi kiinteä kuponki, jonka suuruus on 5,5 % kerrottuna kuluneiden tarkastelujaksojen määrällä. Kuponki on ehdollinen, ja maksetaan vai siinä tapauksessa, että indeksin arvo on jonakin tarkastelupäivänä vähintään lähtötasolla.

Mikäli joukkovelkakirjalainaa ei ole lunastettu ennenaikaisesti takaisin, ja viimeisenä tarkastelupäivänä vuonna 5 indeksin arvo on alle lähtötason, mutta vähintään 70 % alkuarvosta, sijoittajalle palautetaan eräpäivänä sijoitettu nimellispääoma. Jos indeksin arvo on viimeisenä tarkastelupäivänä alle 70 % alkuarvosta (eli indeksi on laskenut yli 30 %), sijoitettuun pääomaan kohdistuu tappiota ja sijoittajalle eräpäivänä maksettava summa määräytyy indeksin kehityksen perusteella.

Tuotteen seuranta

Liikkeeseenlaskupäivä 13.4.2016
Eräpäivä 13.4.2017
Liikkeeseenlaskija UBS AG, London Branch

Tuottohistoria

Erääntymisarvo 111,00 %

Kohde-etuudet

Euroalueella toimivien pankkien osakkeiden hintakehitystä seuraava EURO STOXX® Banks EUR (Price) -indeksi.

Tuottomahdollisuus

Mikäli kohde-etuuden arvo on puolivuosittaisena tarkastelupäivänä vähintään lähtötasolla, lunastetaan laina takaisin ja sijoittajalle maksetaan sijoituksen nimellispääoman lisäksi kuponki kuluneilta puolivuotisjaksoilta. Kuponki on 5,5 % kerrottuna kuluneiden puolivuosittaisten tarkastelujaksojen määrällä ja vastaa noin 11,0 % vuotuista tuottoa.

Pääomaturva

Sijoitus ei ole pääomaturvattu, joten sijoitetun nimellispääoman voi menettää osittain tai jopa kokonaan.