Sijoittajilta jo yli 13 miljoonaa euroa maahanmuuttajien työllistymishankkeeseen

2.6.2017

Varainhoitoyhtiö ja yksityispankki FIM ja vaihtoehtorahastojen hallinnointiyhtiö Epiqus ovat keränneet yhdessä sijoittajilta yhteensä yli 13 miljoonaa euroa hankkeeseen, joka tähtää tuhansien maahanmuuttajien työllistymiseen. Hankkeen uusin tukija on Euroopan investointirahasto, joka sijoittaa hankkeeseen 10 miljoonaa euroa. Muita sijoittajia ovat muun muassa SOK, Tradeka-Yhtiöt, Sitra, Suomen Ortodoksinen Kirkko sekä yksityissijoittajat Tom Tukiainen ja Erkki Turanlahti.

Vaikuttavuussijoitusyhtiö Epiquksen rakentaman hankkeen tarkoituksena on nopeuttaa merkittävästi oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden työllistymistä. Hankkeen tilaaja on työ- ja elinkeinoministeriö.

Hanke on esimerkki vaikuttavuussijoittamisesta, joka on noussut maailmalla isoksi ilmiöksi. Hanke perustuu Social Impact Bond (SIB) -malliin, jossa kaikki osapuolet hyötyvät: työnantajat, maahanmuuttajat, sijoittajat ja yhteiskunta. Sijoittajat rahoittavat kotoutumista tukevat palvelut ja kantavat taloudellisen riskin. Julkinen sektori puolestaan maksaa vain tuloksista – eli kun maahanmuuttaja työllistyy.

Hanke tähtää 2 500 maahanmuuttajan työllistymiseen kolmessa vuodessa. Onnistuessaan hanke tuo valtiolle 28 miljoonan euron säästöt. Hankkeen sijoittajat puolestaan saavat kohtuullisen korvauksen.

– Tapaamamme sijoittajat ovat olleet erittäin kiinnostuneita hankkeesta, sillä se tarjoaa mahdollisuuden tavoitella tuoton ohella ympäröivään yhteiskuntaan säteilevää hyvää, sanoo institutionaalisista sijoittajista vastaava johtaja Jussi Kärkkäinen FIMistä.

FIM on myös valittu hankehallinnoijaksi uuteen SIB-hankkeeseen. Lasten ja nuorten SIB-hankkeessa kunnat, sijoittajat, järjestöt ja yritykset yhdistävät voimansa lasten, lapsiperheiden ja nuorten hyvinvoinnin tueksi.

FIM hallinnoi hanketta yhdessä kumppaniensa Epiquksen ja Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. Neuvotteluja SIB-sopimuksesta käydään parhaillaan useiden kuntien kanssa. Ensimmäistä rahoituskierrosta valmistellaan ja ensimmäiset käytännön hankkeet voisivat alkaa syksyllä 2017.

– Vaikuttavuussijoittamalla voi auttaa ratkomaan yhteiskunnallisia haasteita. Yhä useampi sijoittaja haluaa muuttaa maailmaa, toimitusjohtaja Teri Heilala FIMistä sanoo.

Lisätietoja:
Teri Heilala, toimitusjohtaja, FIM, puh. 050 306 3622, teri.heilala@fim.com
Jussi Kärkkäinen, johtaja, FIM Instituutiot, puh. 041 468 6341, jussi.karkkainen@fim.com   
Jussi Nykänen, johtaja, Epiqus, puh. 040 840 8001, jussi.nykanen@epiqus.com   

 

Epiqus on Pohjoismaiden ensimmäinen vaikuttavuusinvestointirahastojen hallinnoija ja Euroopan toinen EuSEF-rekisteröity rahastonhoitaja. Yritys keskittyy sijoitustoimintaan, jossa yhdistetään taloudellisen tuoton ja mitattavan yhteiskunnallisen ja/tai ympäristöhyödyn saavuttaminen. Epiqus ohjaa puolet taloudellisesta tuloksestaan toimintaan, joka on Epiquksen tärkeänä pitämien yhteiskunnallisten ja ympäristöllisten tavoitteiden mukaista.