Siirry suoraan sisältöön

S-Pankki Säästäjä Maltillinen Sijoitusrahaston säännöt muuttuvat 1.12.2020

30.10.2020

S-Pankki Säästäjä Maltillinen Sijoitusrahaston säännöt muuttuvat 1.12.2020. Muutosten taustalla on yleinen markkinariskitason nousu. Muutosten myötä rahaston sijoituspolitiikka voidaan jatkossakin pitää maltillisena.

Keskeisin muutos koskee rahaston osake- ja korkopainon vaihteluvälien muutosta. Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin arvopapereihin sijoittaviin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin tehtävien sijoitusten vaihteluväli on jatkossa 0–20 prosenttia rahaston varoista nykyisen 0–60 prosentin sijaan. Korkoa tuottaviin arvopapereihin sijoittaviin sijoitusrahastoihin tai yhteissijoitusyrityksiin tehtävien sijoitusten vaihteluväli on jatkossa 80–100 prosenttia rahaston varoista nykyisen 40–100 prosentin sijaan.
Rahaston sääntöihin on lisätty maininta, että rahasto on aktiivisesti hoidettu.

Rahastosijoituksia koskevaan sääntökohtaan on lisätty mahdollisuus sijoittaa tietyin edellytyksin niin sanottuihin kolmansiin maihin, eli ETA-alueen ulkopuolelle sijoittuneisiin rahastoihin. Lisäksi rahaston sääntöihin on tehty pieniä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta rahaston toimintaan.

Muutokset tulevat voimaan 1.12.2020, eivätkä ne edellytä osuudenomistajilta toimenpiteitä. Sääntömuutokset eivät vaikuta rahastosta perittäviin palkkioihin tai kuluihin.

Voit tutustua rahaston uusiin sääntöihin ja avaintietoesitteeseen alla olevien linkkien kautta.

Rahaston säännöt 1.12.2020 alkaen
Avaintietoesite 1.12.2020 alkaen